Viikkoja, kuukausia
Posse luki Lundánien kirjan Viikkoja, kuukausia. Kokouksessa olivat lisäkseni KatjaK, Hanna-Mari, Nikke ja Sara.
Jokainen piti kirjasta (voiko tällaisesta kirjasta sanoa, että "piti"?), ja olimme sitä mieltä, että tämä tarina oli syytä kertoa. Koska useimmat meistä olivat lukeneet kirjan jo jokin aikaa sitten, paljon oli unohtunut. Itse asiassa - taisimme olla kollektiivisesti sitä mieltä, että tämä kirja kirjana unohtuu mielistämme ajan myötä. Sen muistaa lukeneensa, lukemisen herättämät tunteet muistaa, mutta muistaako kirjasta mitään?
Kirja kirjana, kirjallisuutena, ei ollut mitenkään niin erityistä. Mutta ei sen tarvinnutkaan olla. Tarina oli erityinen. Rehellinen, surullinen, ahdistava, silti myös valoisa. Lundánien kohtalo eletään uusiksi sadoissa suomalaisperheissä joka vuosi. Jotakuta kohtaa vakava sairaus, josta ei parane. Silti elämää ja arkea on elettävä, ja se kuolemaa tekevä rakas voi raivostuttaa ihan sadalla. Puhumattakaan sairaudesta, jota vihaa niin paljon, mutta jolle ei voi huutaa päin naamaa.
Jokainen piti kirjasta (voiko tällaisesta kirjasta sanoa, että "piti"?), ja olimme sitä mieltä, että tämä tarina oli syytä kertoa. Koska useimmat meistä olivat lukeneet kirjan jo jokin aikaa sitten, paljon oli unohtunut. Itse asiassa - taisimme olla kollektiivisesti sitä mieltä, että tämä kirja kirjana unohtuu mielistämme ajan myötä. Sen muistaa lukeneensa, lukemisen herättämät tunteet muistaa, mutta muistaako kirjasta mitään?
Kirja kirjana, kirjallisuutena, ei ollut mitenkään niin erityistä. Mutta ei sen tarvinnutkaan olla. Tarina oli erityinen. Rehellinen, surullinen, ahdistava, silti myös valoisa. Lundánien kohtalo eletään uusiksi sadoissa suomalaisperheissä joka vuosi. Jotakuta kohtaa vakava sairaus, josta ei parane. Silti elämää ja arkea on elettävä, ja se kuolemaa tekevä rakas voi raivostuttaa ihan sadalla. Puhumattakaan sairaudesta, jota vihaa niin paljon, mutta jolle ei voi huutaa päin naamaa.
lähettänyt Sannamari @ 13.43
1 kommenttia:
14. lokakuuta 2007 klo 16.06 ,
Anonyymi kirjoitti...
Halusin kovasti tulla viimeiseen kokoukseen, mutta olin silloin kauan kestäneessä flunssassa (14pvä!!!). Mutta nyt muistinkin tämän blogin, jee! Minäkin luin kyseisen kirjan ehkä vuosi sitten, ja totta että monet asiat unohtuvat ajan myötä, niin kuin mielestäni käy useimpien kirjojen kanssa. Toisaalta ajattelen myös niin, että kaikki kirjat, leffat, kavereiden kanssa käydyt keskusetelut jne ovat kaikki jossain määrin aina "mukana" itsessään, sillä ne auttavat muokkaamaan elämänkäsitystä, mielipiteitä ja oivalluksia eri asioista. Eli vaikka kirjan unohtaisi, niin jotakin siitä kantautuu kuitenkin aina mukana.
Tuosta "Viikkoja, kuukausia" kirjasta tulee mieleen se, kuinka vaan toivon ettei mitään tuollaista sattuisi läheisteni tai itseni kohdalle; haluaisin jotenkin pistää kaikki tututtuni sulkuihin, suojaan sairauksilta ja onnettomuuksilta. Elämä on joskus niin haurasta, helposti särkyvää - ja toisaalta siinä on myös hirveästi uudelleenrakentamisen voimaa, ja elämä useimmiten kantaa.
Yritän saada seuraavan kirjan käsiini, muttei ole onnistunut vielä!
t. Lotta
(PS. en enää muista salasanaani tähän google-tiliin, joten julkaisen kommentin muuna kuin bloggarina)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu