Viikkoja, kuukausia

Posse luki Lundánien kirjan Viikkoja, kuukausia. Kokouksessa olivat lisäkseni KatjaK, Hanna-Mari, Nikke ja Sara.
Jokainen piti kirjasta (voiko tällaisesta kirjasta sanoa, että "piti"?), ja olimme sitä mieltä, että tämä tarina oli syytä kertoa. Koska useimmat meistä olivat lukeneet kirjan jo jokin aikaa sitten, paljon oli unohtunut. Itse asiassa - taisimme olla kollektiivisesti sitä mieltä, että tämä kirja kirjana unohtuu mielistämme ajan myötä. Sen muistaa lukeneensa, lukemisen herättämät tunteet muistaa, mutta muistaako kirjasta mitään?
Kirja kirjana, kirjallisuutena, ei ollut mitenkään niin erityistä. Mutta ei sen tarvinnutkaan olla. Tarina oli erityinen. Rehellinen, surullinen, ahdistava, silti myös valoisa. Lundánien kohtalo eletään uusiksi sadoissa suomalaisperheissä joka vuosi. Jotakuta kohtaa vakava sairaus, josta ei parane. Silti elämää ja arkea on elettävä, ja se kuolemaa tekevä rakas voi raivostuttaa ihan sadalla. Puhumattakaan sairaudesta, jota vihaa niin paljon, mutta jolle ei voi huutaa päin naamaa.